torstai 21. helmikuuta 2013

Seatin Puskuri

Elikkäs asiakas toi meille seatin takapuskurin, lokasuojan ja jottai pieniä kappaleita, Jari laittoi minut ja Lauran tekemään puskuria, ja näin siinä sitten kävi.

Tämmönen se oli lähtötekiöissään.


1. Aluksi ripustin sen telineeseen.



2. Sitten suojasin mustan osion.



3. Sitten hioin aluksi kevyesti vain, mutta sitten huomasin että oli syvempiä naarmuja ja yksi kohta piti kitata, joten hioin sitten tehdaspohjamaalin miltein kokonaan pois ja kittasin sen montun ja poistin suojaukset.





4. Sitten rajasin mustan osion ja maalattavan osion.


5. Sitten laitoin uuden suojauksen maalausta varten.


6. Sitten ruiskutin muovitartunta aineen. 




7. Annoin sen vaikuttaa ja sen jälkeen vedin pohjavärin. 


Marika siellä keikoilee :D



8. Sen jälkeen pieni hionta, ja sitten pintaväri.

                                                                         Ensin harso



sitten pinta 



9. Sittenpä ne osat olivat valmiina, tältäpä se puskuri näyttää, ja rajaukset olivat onnistuneet. 























sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Korvaustehtävä perjantai 8.2

Elikkäs olin pois tuon perjantai päivän niin Jari antoi korvaustehtäväksi miettiä työpisteitämme atex säädösten kannalta, että onko ne turvallisia. Ajattelin itse käsitellä uusinta maalauskammiota ja maalivarastoja.

1. Maalivarastot.
Eli onko koulumme varastot joissa maaleja säilytetään, atex määräysten mukaisia. Minun mielestäni on koska kaapit ovat maadoitettu, ilmanvaihto on hyvä ja purkit hyvin suojattu.

2. Maalauskammiot.
Kammiotkin ovat mielestäni turvalliset. Mutta uusin varsinkin koska lattia on erinomaisesti maadoitettu ja ilmanvaihto on suuri.

Maanantai 18.2 teoria

Jari antoi aamu teoriassa tehtävän, jossa meidän piti ryhmän kanssa miettiä millä tavoin voimme säästää maalia maalatessamme.

Maalia voi säästää seuraavin tavoin.

1. Keskittyy ruiskuttamis tyyliinsä, ja katsoo että tulee mahdollisimman vähän ohiruiskutusta.

2. Arvioi maalinkulutus oikein että maalia ei mene hukkaan.

3. Ohenna maali oikein että saadaan paksumpia kalvoja pienemmällä maalimäärällä, jolloin valumisriski on pienempi eikä maalipintaa tarvitse korjata.

4. Säädä ruiskusta viuhkat ja paineet oikein.

5. On muutenvain varovainen että ei kaada maalipurkkeja yms.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Ex- tilat koulussa

Käsittelimme aamulla Atex asioita teoriatunnilla ja Jari päätti antaa jokaiselle ryhmälle vähän pohdittavaa asiaan liittyen, meidän ryhmämme piti miettiä esimerkkejä räjähdysalttiista tiloista ja mitä vaaroja voisi tuolla hallissa tulla vastaan. Räjähdys alttiita tilojahan ovat muunmuassa kaikki vanhemmat kammiot, ja jauhemaalaamo, sekä maalivarastot. Kammioissa ja maalivarastoissa voi tulla vaikka minkälaisia vaaroja vastaan, esim maalaamossa voi esim räjähtää jos siellä tekee avoliekkiä koska siellä on liuotin ja maali höyryä, ja maalivarastot voivat syttyä palamaan.

Korkeapaineruisku

Tehtävä oli käydä korkeapaineruisku läpi, ja laittaa se toiminta kuntoon. Juhon kanssa se sitten tehtiin. Elikkäs näin se suurinpiirtein tapahtuu.


1. Jos järjestelmässä on paineilmaa se täytyy tyhjentää ennen huoltotoimenpiteitä.
Tarkista että painemittarit näyttävät nollaa.

2. Aloita avaamalla maalisuppilo, tarkista ja tarvittaessa puhdista sen pohjalla oleva suodatin.



3.  Avaa pumppusuodatin.Ensiksi aseta avain kohdilleen, sitten väännä holkki varovasti auki, jos se ei aukea ilman suurempaa väkivaltaa, järjestelmässä on todennäköisesti painetta, ja silloin kyseistä osaa ei saa aukaista.



 holkin irroituksen jälkeen nostetaan suojakuori pois

sen jälkeen voidaan irroittaa suodatin ja puhdistaa se


4. Kun pumppusuodatin on puhdistettu, tarkistetaan sylinterin öljyn määrä ja laatu, lisätään/vaihdetaan tarvittaessa 


5. Sen jälkeen avataan pistoolista kahvasuodatin ja puhdistetaan se.




6. Sen jälkeen avataan hajoitus ilmasuutin.


Ja otetaan hajoitusilmasuuttimen pohjalta ainesuutin ja tarkistetaan että se on puhdas ja naarmuton.

Sitten tarkistetaan suuttimen ja pistoolin liitos kohta. Pinnoissa ei saa olla naarmuja tai maali lähtee uria pitkin ja roiskuu minne sattuu.





7. Viimeiseksi tarkistetaan letkut että niissä ei ole halkeamia tai muitakaan haittoja.



8. Tarkistuksien jälkeen järjestelmä voidaan kytkeä paineilmajärjestelmään, paine täytyy säätää seinästä sopivaksi ja sen jälkeen säätää korkkarin omilla säätöruuveilla 



9. Sen jälkeen maali suppiloon ja maalaamaan.









Sininen teippi tehtävä

Tehtävänä on miettiä millainen on oma oppimistyyli, kinesteettinen, auditiivinen vai visuaallinen, itselläni on visuaallisen ja kinesteettisen oppimistyylin sekoitus. Pystyn oppimaan ja sisäistämään asioita näkömuistiin sekä liittämään ne tunteisiin.Tyylini sopii minulle erinomaisesti koska sen avulla voin omaksua uusia asioita todella nopeasti.

https://koppa.jyu.fi/avoimet/mit/oppimisesta-ja-opettamisesta/visuaalinen-oppiminen
http://www.vopla.fi/tiedostot/Laatukasikirja/verkkokurssi/opiskelutaidot/kolme_oppimistyylia.pdf
http://www.amk.fi/opintojaksot/0409010/1079535826404/1082111537180/1082117025880/1082117401167.htmlhttp://www.oporasti.fi/kinesteettinen_oppija/